Miuku
Nouseva tähti
GuH
Posts: 93
|
Post by Miuku on Apr 14, 2020 17:20:51 GMT
LSH *08.06.2008
i. Don Ramsey e. Monica
|
|
Mirre
Uusi kasvo
Yritän
Posts: 24
Vuokrahevonen: Ramona II "Mona"
|
Post by Mirre on Jul 26, 2020 13:06:48 GMT
26.7. Mirella & Mona Harjausta auringonvalossa ja odotukset korkeallaTumma tamma päästi tyytyväisen pärskähdyksen samalla, kun sillä hetkellä ulos talutettavan hevosen kavioiden kopina hiljeni kuulumattomaksi. Yhtä aikaa punatukkainen nainen pyöritti kumisukaa hevosen kaulalla ponihäntä heiluen, nostamatta katsettaan likapläntistä. Karvan seasta nousi ilmaan pölyä, joka näkyi aina hetkittäin ikkunasta tulvivissa auringonsäteissä. Koko tallin käytävä oli suorastaan verhoutunut ilta-auringon kellertävään valoon.
Mirren puunauksen kohteena oleva Mona alkoi näyttää jo paremmalta, verrattuna siihen kuivikkeisiin pukeutuneeseen hevoseen jonka nainen oli ottanut tallinkäytävälle. Vaikka tämän tallivisiitin päämäärä oli vain hengailla ja toteuttaa perus talliaskareita, oli mukana erilaista innostusta kuin sitä edeltävillä. Mirre oli hoitanut Monaa jo ihan hyvän aikaa, mutta käynyt selässä vain muutaman kerran tamman mammaloman takia. Sen ajan hän oli käyttänyt ratsastuksissa lainahevosta. Ei ratsastuksen jääminen taka-alalle oikeastaan haitannut naista, muttei myöskään se, että pääsisi taas Monan selkään. Puuhailuja voisi varmasti jossain määrin jatkaa myös Amonin kanssa. Kieran tuskin pahastuisi jos tarjoiaisi välillä apukäsiä. Amon, Monan esikoinen, oli kyllä melkein yhtä hieno kuin äitinsä. (Vaikka olikin aiheuttanut Mirrelle muutamat muistomerkit ensinäkemisestä varsin riemukkaalla vastaanotollaan)
"Sä olet kyllä hienosti hoitanut äidin roolin", nainen puheli tammalle vaihtaen toiselle puolelle. Mona alkoi jo näyttää taas enemmän tikissä olevalta kisahevoselta, kuin äitiyslomaiselta laidunponilta. Pian Mirrekin pääsisi taas kipuamaan selkään ja testailemaan lisää hevosen vaihteita, kun tamma palaili takaisin treeniin. Ehkä voisi aloittaa rauhallisella maastolenkillä tai kysyä jos pääsisi vaikka jonkun valvovan silmän alle, niin saisi toivon mukaan ainakin mukavan paluun tumman ratsun selkään.
Mirella laski kumisuan kädestään. Hän oli saanut liat jo irti ajatusten samalla risteillessä päässä suuntaan jos toiseen. Seuraavaksi nainen alkoi siloitella Monan karvoja takaisin oikeille paikoilleen pehmeämmällä harjalla. Lopputulos onneksi miellytti silmää, joten seuraavaksi voisi siirtyä kavioihin tai jouhiin. Vaikka sitä ei aina hevosen ratsastettavuuden pohjalta uskoisi, Mona suorastaan torkkui käytävällä. Se näytti melkein lehmänhermoiselta alkeisratsulta tapittaessaan paikallaan tallissa. Olemuksen ei kuitenkaan saanut antaa pettää.
Hevosenhoitajan opintoihin, jotka Mirre oli aikoinaan suorittanut kuitenkaan jatkamatta uralle, oli kuulunut aika ajoihin hieman ratsastusta ja myös erilaisia hevosia. Naisella oli siis kokemusta niin kiitureista kuin enemmän diesel mallisistakin hevosista, mutta Mona oli kyllä tarinoiden perusteella välillä aivan omaa luokkaansa. Kaikki ratsastukset tähän mennessä olivat onnistuneet ilman, että tamma olisi esitellyt sen ihmeellisimpiä kevätjuhlaliikkeittä, mutta siihenkin päästäisiin varmasti joskus.
Mirren siirtyessä selvittämään harjaa, Mona äkillisesti nosti päätään korvat suunnattuna kohti ovea. Sisään tuli kaksi ihmistä, joista toisen Mirellakin tunnisti. Tummahiuksinen tyttö hupparissa ja ratsastushousuissa, jota Mirre ei tunnistanut nimeltä, alkoi putsata yhtä tallin karsinoista moikattuaan tallissa olevia. Toinen kaksikosta, jonka Mirella tunnisti, käveli suoraan Monan luo.
"Kato, lohikäärme päässy puunattavaks", Kieran sanoi pienen virneen kera, tervehtien hevosta. Tammakin oli selkeästi tunnistanut tulijan, varmasti jo ennen sitä harjaavaa naista. "Joo, se oli päättänyt vähän koristautua tossa karsinassa", Mirre hymähti takaisin, jatkaen harjan selvitystä. Pienen kuulumisten vaistohetken jälkeen Kierankin lähti jatkamaan matkaa ja tallikäytävä hiljeni jälleen.
Nyt jäljellä oli enää häntä ja kavioden tsekkaus. Mona oli onneksi niin mukava hoitaa, että siihen sai upotettua ihan kunnolla aikaa. Kun häntä oli selvitetty, kaviot käyty läpi ja loppusilaukset ehty, Mirella astui pari askelta taaemmas ihailemaan kättensä töitä. "On mulla kyllä hieno vuoktahevonen", nainen totesi leveä hymy kasvoillaan.
|
|
Peura
Tallilainen
Ratsastamassa...
Posts: 66
|
Post by Peura on Jul 26, 2020 13:25:02 GMT
Apukädet on aina tervetulleita, etenkin lohikäärmeprinssin kanssa 8) Eipähän tartte mennä yksin ensiapuun
|
|
Mirre
Uusi kasvo
Yritän
Posts: 24
Vuokrahevonen: Ramona II "Mona"
|
Post by Mirre on Aug 2, 2020 18:24:41 GMT
2.8. Mirella & Mona Rauhallinen...? Ravi-käyntimaasto
Vaikken itse olisi halunnut sitä myöntää, ilmassa alkoi olla syksyinen tunnelma. Tai ainakin minulla oli sellainen olo. Ilma ei nyt aivan suorasanaisesti ollut viilennyt, mutta jokin ilmapiirissä oli muuttunut. Ei sillä, että olisin erityisen paljon odottanut syksyä, halusin vielä nauttia pariviikkoisen lomani lopusta. Välillä omat aivot tuntuivat tarkoituksella syöttävän päähän ilon pilaavia ajatuksia.
Värähdys, joka oli peräisin ratsastushousujeni reisitaskussa olevasta puhelimesta, ilmoitti uuden viestin tulosta. Kaivoin vaalean iPhonen heti esille ja painoin viestin auki:
Kyllähän se niillä toimii, mutta löisin sille kuolaimet suuhun, jos aattelit ottaa laukkaa. Polle nimittäin kerää vähän kierroksia siitä. Näkisit sitten ainakin, miten se menee ekan kerran ja voisit seuraavalla kerralla päättää kokemuksen kanssa, jos ajattelit laukata. Onnea sen kanssa, kerro myöhemmin miten meni!
Näpyttelin nopeasti takaisin vastauksen, palauttaen sitten enempiä miettimättä puhelimen takaisin paikoilleen. Olin lähdössä Monan kanssa rauhalliseen maastoon, niin kuin olin itselleni jo viimeisillä tallivisiiteillä luvannut. Nyt olinkin vielä kysynyt Kieranilta teknologian välityksellä sitä, miten tamma toimi maastossa hackamoreilla. Vielä minulta ei löytynyt sellaista tuntemusta vuokrahevosestani (eikä tosin ihan sellaista rohkeuttakaan lähteä metsään ilman minkäänlaista informaatiota varustevalinnastani), että olisin suorittanut valinnan aivan ominpäin. Olin kysynyt myös ihan oman turvallisuuteni vuoksi, olinhan minun tarkoitus olla vastuuntuntoinen aikuinen ihminen.
Luulin olevani niin sanotusti kuivilla vesillä hackamorejen kanssa, sillä aioin alun perinkin jättää laukat pois. Olin myös suuntaamassa maastoon kaksin ratsuni kanssa, joten maastoihin olisi ihan hyvä tutustua rauhallisimmissa askellajeissa. Tallilla ollut Lucas oli ystävällisesti neuvonut minulle hyvän, hieman alle tunnin mittaisen lenkin, jonka pystyi vielä hyvin suorittamaan käynnissä ja ravissa.
Saavuttuani satulahuoneeseen, etsin käsiini Monan hackamoret, mustat suojat, karvasatulan, satulavyön ja sinisen huovan, joka sopi päälläni oleviin ratsastushousuihin. Ratsastussaappaat lojuivat edelleen eteisen kaapissa, sillä vaikka olin tullut ratsastamaan jaloissani olivat uskolliset ja (kuluneet) Adidaksen lenkkarit. Ne toimivat oivina ratsastuskenkinä, jos ei ollut jalustimia.
Saatuani kuljetettua kaiken Monan karsinan eteen, vaihdoin kantamukseni tamman riimuun. Puolisen tuntia myöhemmin edessäni seisoi täysin varustettu ja varsin pätevän näköinen maastohevonen. Olin itsekin varustautunut tavallista paremmin ja vetänyt päälleni turvaliivin. Koulua menin yleensä ilman, mutta vaivauduin laittamaan liivin päälleni aina esteille ja maastoihin.
Kun Mona että minä olimme ulkona, hyppäsin hevosen selkään. Korjailin hieman asentoani, nappasin ohjat käteeni ja painoin pohkeeni vasten tamman kylkiä. Sen enempää ei tarvinnut tehdä, kun olimme jo liikkeellä. Mona tuntui melkein kasvavan pari senttiä, kun ohjasin sen kohti maastopolkua kentän tai maneesin sijaan. Se nosti päätänsä, käänsi korvansa tiukasti eteenpäin ja kiihdytti hieman askeltaan. “Hieno tyttö”, mumisin antaen käteni valua pitkin tamman pehmeää kaulaa. En tiennyt oliko rauhoittava äänensävy tarkoitettu minua vai hevosta varten: vaikka en yleensä pelännyt hevosen selässä, tietyt tilanteet saivat vatsaani hieman perhosia. Kuten vaikka maasto Monan kaltaisella reippaalla hevosella.
Maasto alkoi kuitenkin varsin lupaavasti: reitti oli nätti, linnut lauloivat ja rentouduin hieman ensimmäisen ravipätkän jälkeen. Karvasatulakin oli mukava istua ja Monakin kuunteli apujani hyvin. Annoin pienen hymyn kaartua kasvoilleni, kyllä tästä selvittäisiin.
Reitin keskivaiheilla, kesken ravipätkän, tamma kuitenkin löi äkisti liinat kiinni ja jäi keskelle tietä seisomaan jalat harallaan. Pysähdys tuli niin äkkiä, että olin lähellä tupsahtaa kyydistä alas. Sain kuitenkin tarrattua kiinni Monan kaulaan ja onnistuin kuin onnistuinkin pysymään kyydissä. Tilanne oli 1-0 minulle, olin siis voiton puolella. Tähyilin hetken pusikkoon ja todettuani, että siellä oli korkeintaan pieniä vihreitä miehiä, rohkaisin tumman hevosen uudelleen raviin.
Loppumaasto sujui taas minun suunnitelmieni mukaan. Kun tallinpiha alkoi tulla taas näkyviin, uskaltauduin ajattelemaan, että se oli mennyt jopa hyvin. Päästyämme täysin pihapiiriin, uskaltauduin löysäämään ohjia lisää ja aloin naputella pientä kertomusta maastosta Kieranille.
|
|
Peura
Tallilainen
Ratsastamassa...
Posts: 66
|
Post by Peura on Aug 2, 2020 19:06:45 GMT
Voi Lohnari ja Lohnarin pienet vihreät miehet 😂❤️ Mona on hirveen pätevä maastomopo, mutta joskus sattuu elämää suurempia esteitä. Onneks on vuokraaja, joka ei (paljoa) säikähdä ✨
|
|
Mirre
Uusi kasvo
Yritän
Posts: 24
Vuokrahevonen: Ramona II "Mona"
|
Post by Mirre on Aug 27, 2020 17:03:46 GMT
16.8. Mirella & Mona Lemmuhärdelli
Avaimet, puhelin...siinä taisi olla kaikki mitä tarvitsisin mukaani. Vilkaisin vielä kerran Oliverilta saamaani viestiä, ennen kuin lähdin ajamaan asuintaloni pihasta kohti tallia. Viesti oli tullut yllättäen illalla ja oli kirjoitusasusta päätellen kiireessä kirjoitettu. Jos kuitenkin tulkitsin sen oikein, kyse oli ilmeisesti lehmistä ja niiden kanssa tarvittavista apukäsistä. Olin ajatellut pitää tallivapaan viikonlopun, mutta minulta löytyi aikaa, joten miksi en olisi lähtenyt saman tien auttamaan?
Saapuessani tallin pihaan, tilanne alkoi hieman selkeytyä. Näin pari lehmää seisomassa tallin edessä, käyden juuri kiinni maasta puskeviin ruohoihin – ne olivat silminnähden väärässä paikassa. Nousin autostani, lukitsin sen ja pujahdin ruskeiden lehmien ohi talliin. En nähnyt ketään keltä olisin voinut saada lisää tietoa tilanteesta, joten aloin vain varustaa Monaa vauhdilla. Pikaharjauksen ja kavioiden tsekkauksen jälkeen heitin tammalle satulan selkään ja suitset päähän. Älysin kypärää päähän vetäessä, että olin jättänyt saappaat kotiin. Lenkkarit saisivat nyt toimia ratsastuskenkiä.
Ennen Monan taluttamista ulos tallista, etsin käsiini vielä pitkän kouluraipan. Jokin “kättä pidempi” voisi auttaa lehmien viemisessä oikeaan paikkaan. Ulkona olleet lehmät olivat siirtyneet hieman sivumpaan, eikä vieressäni ollut tamma sen kummemmin järkyttynyt niistä. “Nää pitää viedä tonne Lucaksen navetalle”, yhtäkkinen ääni kiinnitti huomioni. Ainoa henkilö, joka sen voisi omistaa oli parin metrin päässä oleva nuorehko, noin teinikäinen poika vaalean ponin selässä. Kun kiusasin aivojani hetken, sain nimen päähäni: Arthur. Nyökkäsin ja ponnistin itseni Monan selkään.
Ennen kuin ehdin kysellä lisää lehmistä, Arthur oli kadonnut näköpiiristä. Nyt kuitenkin tiesin tärkeimmät: mistä tallilla oli kyse ja mihin lehmät piti viedä. Annoin Monalle hieman pohkeita ja ohjasin sen kohti tallin lähellä oleskelevia lehmiä. “Mennään mennään”, rohkaisin tammaa, sillä se oli jäänyt muutaman metrin päähän lehmistä tuijottamaan niitä. Emme kuitenkaan päässeet kovin pitkälle, sillä lehmät selkeästi olivat järkyttäneet Monan sielunmaisemaa sen verran pahasti, että tamma ei suostunut ottamaan askeltakaan kohti lehmiä.
Lopulta aloin pelätä, että hevosen etupää kevenisi kohta liiaksikin ja käänsin Monan poispäin lehmistä. “Ei mitään hätää”, mumisin ja silittelin tamman kaulaa. En ollut aivan varma kumpaa varten sanani olivat, sillä en itsekkään pahemmin välittänyt lehmistä - en pelännyt niitä, mutten erityisesti pitänytkään. Käänsin Monan uudelleen kohti lehmiä voltin kautta ja pyysin päättäväisesti eteenpäin.
Tällä kertaa pääsimme jo noin metrin päähän lehmistä. Aloin huiskutella raipallani ja maiskutella. “Eteenpäin vain”, sanoin ja ohjasin Monaa lähemmäs lehmäkaksikkoa. Yllätyksekseni ne lähtivät jopa liikkeelle. Lähdimme niiden perään käynnissä. Katselin edessäni liikkuvia ruskeita lehmiä tarkkaavaisesti. Tämähän meni yllättävän hyvin.
Saapuessamme Lucaksen navetan kohdalle, siellä oli joku ottamassa lehmiä vastaan ja ohjaamassa niitä oikeaan paikkaan. Saatuani lehmäkaksikon, jota olin vienyt kohti navettaa oikeaan paikkaan, käänsin Monan ympäri ja nostin rauhallisen ravin. Lähdin ravailemaan tamman kanssa pitkin tallipihaa etsien lisää karanneita lehmiä.
“Miten ihmeessä mä jaksan mennä töihin huomenna?” vaikersin istuessani valkkamaneesin kahviossa. Kello läheni huolettavasti yhtä yöllä ja minun olisi pitänyt olla kotona nukkumassa, mutta sen sijaan istuin vieläkin tallilla vetämässä pullaa naamatauluun. Sain vastaukseksi vain pari hymähdystä - kaikki taisivat olla hivenen väsyneitä. Olimme jahdanneet lehmiä aivan liian kauan, mutta saaneet ne lopulta kaikki navettaan. Olin jopa vienyt Monan takaisin talliin ja jatkanut eläinten kiinniottamista jalkaisin illan mittaa. Kaikkeen sitä joutuikin vuokrahevosten kautta.
|
|
Mirre
Uusi kasvo
Yritän
Posts: 24
Vuokrahevonen: Ramona II "Mona"
|
Post by Mirre on Aug 27, 2020 17:30:27 GMT
25.8. Mirella (& Mona) Varustepino kasvaa 30 aihetta: 30. Uusi
“Hei”, tervehdin varustekaupan myyjää astuessani ovesta sisään. Olin taas kerran eksynyt tuttuun varustekauppaan matkalla tallille. Suuntasin heti kohti eri väreissä loistavaa satulahuopahyllyä. Olisin osannut sinne vaikka silmät kiinni, mikä oli jollain tavalla hieman huolestuttavaa - kävinkö siellä oikeasti niin usein? En olisi ainakaan halunnut myöntää sitä itselleni.
Aloin silmäillä pinoissa olevia satulahuopia. Vihreitä, sinisiä, pinkkejä, glitterisiä, pehmustettuja... Yksi hyllyn päällimmäisistä huovista kiinnitti huomioni. Vedin sen varovasti pois hyllystä nähdäkseni sen paremmin. Heti, kun huopa liukui hyllystä kaupan valoon, tiesin ottavani sen mukaani. Huopa oli vaalean lila, melkein laventelin värinen kouluhuopa, jossa oli vaaleat reunat. Lähdin huopa tyytyväisenä kainalossani kohti kassaa. Pahaksi onneksi kassalle täytyi kävellä koko kaupan läpi.
En tietenkään voinut olla huomaamatta matkallani mallinukkeja, joilla oli huopaani sopiva setti: pintelit, paita, raippa ja huopa, jonka olin valinnut. Lopulta päädyin lähtemään kaupasta koko setti mukanani ja lompakko taas hivenen kevenneenä. Nostin varustekaupan logolla varustetun muovipussin auton takapenkille ja lähdin ajelemaan kohti tallia.
Siellä pääsin heti esittelemään ostoksiani Kieranille, johon törmäsin tallikäytävällä. “Sähän oot melkein yhtä hyvä tossa varusteiden hamstraamisessa kun minä”, mies naurahti. “Kunpa en olis”, hymähdin takaisin.
Olin tullut tekemään vain pikaisen visiitin, mutten niin pitkää, ettenkö olisi ehtinyt käydä vähän kokeilemassa huopaa Monan selkään. Väri sointui hienosti tamman tummaan karvapeitteeseen. Vielä ennen lähtöäni kävin heittämässä tuomani tavarat omaan kaappiini, jonka varustepino kasvoi jo kiitettävää vauhtia.
|
|
Mirre
Uusi kasvo
Yritän
Posts: 24
Vuokrahevonen: Ramona II "Mona"
|
Post by Mirre on Aug 30, 2020 16:31:16 GMT
30.8. Mirella & Mona Mitä jos vaan luovuttaa? 30 aihetta: 14. Elegantti
Puolipidäte, pohje, kyynärpään kulma, pehmeä tuntuma, myötää... Miten ihmeessä minun oli tarkoitus muistaa tämä kaikki ja vielä samalla osata oikeasti tehdä se? Olin sillä hetkellä hyvin lähellä heittää kaikki haaveeni tavoitteellisesta ratsastuksesta romukoppaan ja alkaa tehdä pelkkiä maastoreissuja vuokrahevoseni kanssa. Kuka tietää, ehkä se olisi minulle ja Monalle parempi vaihtoehto.
Siirsin tamman käyntiin ja annoin sille vähän pidempää ohjaa. Huokaisin syvään koittaen karistaa kaikki lannistavat ajatukset pois päästäni. Olin tullut kokeilemaan vähän kouluvääntöä Monan kanssa maneesiin, mutta se ei tuntunut ihan niin vaivattomalta kuin olisin halunnut - eikä näyttänytkään, ainakaan niinä hetkinä, kun vilkuilin meitä seinällä roikkuvista peileistä.
Olin jopa ehtinyt pyöritellä ajatusta koulukisoista mielessäni, mutta tällä hetkellä olin valmis ilmoittamaan Kieranille etten koskaan veisi miehen hevosta kilpailukehään. Kumarruin taputtamaan Monaa kaulalle, koittaen vielä kerran tsempata itseäni. Ryhdistäydy nyt, ei tässä murjottaminen auta, ajattelin. Käyttäydyin taas kuin kärsimätön pikkutyttö, joka ei saanut heti haluamaansa. Jos kaikkien näiden vuosien hevosten kanssa olisi pitänyt jotain opettaa oli se, että tässä lajissa piti olla kärsivällisyyttä ja halua sitoutua. Jos ei jaksanut käyttää tähän aikaansa ei mitään siitä saisikaan.
Aloin taas keräillä ohjia käteeni ja nostin ravin. Heiluessani tumman hevosen selässä, soin muutaman kateellisen ajatuksen niille kouluratsastajille, jotka onnistuivat näyttämään niin eleganteilta hienojen kilpahevostensa kanssa. He näyttivät vain liitelevän pitkin koulurataa, niin että hevosten jalat hädin tuskin koskettivat maata. Itse näytin vain lähinnä alkeiskurssilaiselta Monan selässä, joka oli juuri yksi niistä hienoista kilpahevosista. Välillä mietin miten minut päästettiin tämän kisatykin selkään heilumaan.
Ei sillä, että joka ratsastuskertamme olisi mennyt aivan metsään. Olin pari kertaa onnistunut saamaan hienoakin liikettä Monasta irti. Koitin muistella sitä tunnetta ja siihen keskittyneenä aloin taas keskittyä kunnolla ratsastukseen sekä tähdätä samanlaiseen tunteeseen kuin niillä hyvillä kerroilla.
Päätin jatkaa tehtävällä, joka oli yksi suosikkejani: pohkeenväistöt. Käänsin Monan toisesta päädystä kohti keskihalkaisijaa, suoristin ja kokosin tammaa vähän ja aloin tehdä väistöä. Hevosesta kyllä irtosi askelta sivulle, mutta tamma tuntui taipuneen kuin banaani. Aloin tehdä seuraavaa väistöä heti toisesta päästä, koittaen keskittyä Monan suoristamiseen parhaani mukaan. Aloin vaihdella väistöjen suuntaa aina joka väistön jälkeen. En saisi nimittäin unohtaa toista puolta. Välillä kun jäi samaan asiaan jumiin, alkoi vain kiertää kehää muistamatta juuri sitä toista puolta.
Jonkin ajan kuluttua väistöt alkoivat näyttää jo pätevämmiltä. Eivät ne täydellisiä olleet ja niissä olisi voinut hioa vaikka mitä, mutta tämän ratsastuksen puitteissa ne olivat oikein hyviä. Otin muutaman hyvän väistön ja siirsin Monan taas käyntiin. Laukkaan ehtisin pureutua seuraavalla kerralla, halusin lopettaa nyt hyvään fiilikseen. Siihen fiilikseen, että olin edes vähän lähempänä niitä elegantteja kouluratsukoita.
“Hieno tyttö”, kehuin ratsuani. Vilkaisin kelloa, laskien pikaisesti kuinka kauan olin ratsastanut. Sen jälkeen päätin ohjata Monan ulos maneesista juuri sinne maastoon mitä olin ajatellut jonkun aikaa sitten. Voisimme kävellä loppukäynnit siellä ja todella lopettaa toivon mukaan myös tamman mielestä hyvään fiilikseen. Pitäisi päästä jonkun valvovan silmän alle valmennukseen. Siten meistä voisi oikeasti tulla yksi niistä eleganteista kouluratsukoista.
|
|
Mirre
Uusi kasvo
Yritän
Posts: 24
Vuokrahevonen: Ramona II "Mona"
|
Post by Mirre on Sept 20, 2020 13:09:36 GMT
20.9. Mirella & Mona Loimirumba alkaa
30 aihetta: 20. loimi
Kello näytti puoli kahdeksaa aamulla astuessani kerrostalon ovesta ulos. Syksy oli selvästi tulossa, sillä lämpötila lähenteli uhkaavasti nollaa astetta, ollessaan vain neljä celsiusta sen yläpuolella. Vedin takkia tiukemmin ympärilleni, hautasin kasvoni kaulaliinaani ja lähdin ripein askelin kohti autoa. Jopa hengitys hieman höyrysi tässä lämpötilassa. Ilma ei onneksi kuitenkaan tuntunut vielä sillä tavalla nipistelevän kylmältä kuin talven pakkasilla.
Parinkymmenen minuutin kuluttua käänsin jo autoni tutulle tallinpihalle. Parkkeerasin auton ja sammutin radion, jossa jauhoi joku listojen kärjessä hilluva massapop- biisi. Suuntasin heti autolta kohti tallia, jossa Mona majaili. Päästessäni sisälle viitsin viimein nostaa pääni pois kaulahuivin lämmöstä, sillä lämpötila nousi hieman päästessäni sisätiloihin.
Monan karsinalla kohtasin jotenkuten tutun naaman: Lucaksen. “Moikka, viittisitkö heittää tän Monan selkään?” punapää kysyi ojentaen minulle tummanpunaisen loimimytyn. “Mut orjuutettiin tähän loimitushommaan, kun siellä alkaa olla jo viileetä ja näyttää et vois alkaa sataa. Sä saat nyt toimia mun apukätenä ainaki sen verran et loimitat oman vuokrikses”, mies selitti ja jatkoi sitten matkaa seuraavalle karsinalle, saatuaan minulta myönteisen vastauksen.
“No hei vaan. Mä tulin näymmä laittaa sulle takin päälle ja heittää sut sit pihalle”, tervehdin Monaa astuessani sen karsinaan. Tamma tutki hetken loimea sylissäni, hipaisi turvallaan kättäni ja palasi sitten etsimään sen aamuheinistä jäljelle jääneitä viimeisiä heinänkorsia maasta. Itse aloin suoristaa mytyssä olevaa loimea sylissäni.
Olin aina vihannut loimien laittoa. En ollut koskaan ollut kovin pitkä ja siksi varsinkin isompien hevosten loimet tuottivat minulle vaikeuksia koittaessani suoristaa niitä sekä saada selville mikä pää on mikä. Tämän lisäksi jokaisessa loimimallissa tuntui olevan erilainen kiinnitys: oli pikalukkoa ja solkea sekä ristiin meneviä kumilenkkejä, loimivöitä, ei ristiin meneviä kumilenkkejä... Jokaisen loimen kohdalla sen toimintaan perehtyminen siis vei vielä oman aikansa.
Kun olin saanut Monan loimen jotakuinkin suoraan, nostin sen tamman selän päälle. Suoristelin ja liikuttelin sitä siinä vielä hetken, ja aloin sitten selvitellä kiinnitysmekanismeja. Muutaman minuutin kuluttua luulin käyneeni läpi kaikki loimesta löytyvät lukot ja nauhat, joten astuin hieman taaksepäin katselemaan kätteni työtä. “Eiköhän sitten lähetä ulos”, mutisin Monalle ja kävin noukkimassa sen riimun karsinan ulkopuolelta.
Pujotin riimun tamman päähän, laitoin sen kiinni ja avasin karsinan oven kunnolla auki. Sentään riimut ja karsinan ovien lukot osasin hyvin, eivätkä ne usein juurikaan vaatineet pituutta. Lähdin taluttamaan Monaa ulos tallista ja kohti tarhoja. Seuraavaksi kävisin hevosen karsinan kimppuun.
En liiemmin odottanut tästä lähtevää syksyä ja talvea niiden kylmine ilmoineen, jos loimirumba alkoi jo nyt. Kunpa Mona ei juuri hikoilisi liikuttaessa ja se saisi rauhassa kasvatella mammutikarvaansa talven yli. Silloin voisin unohtaa loimet satulahuoneen nurkkaan.
|
|
Mirre
Uusi kasvo
Yritän
Posts: 24
Vuokrahevonen: Ramona II "Mona"
|
Post by Mirre on Oct 4, 2020 13:08:17 GMT
4.10. Mirella & Mona Hyvästi, hyvät saappaat 30 aihetta: 2. Hyvästit
Vedin saappaat jalkaani ja sysäsin lenkkareita vähän sivummalle, lähemmäs Monan karsinan ovea. Vedin saappaan vetoketjun kiinni ja otin kiinni toisesta. Vedin vetoketjua ylöspäin samalla tavalla kuin toistakin, mutta se ei sujahtanutkaan kiinni niin sulavasti kuin odotin. Päinvastoin: vetoketju jäi jumiin puoleen väliin.
“Ei nyt, pliis”, mumisin samalla, kun vääntelin vetoketjua eri suuntiin. Vilkaisin Monaa, joka oli kiinni käytävällä satula selässään. En ollut vielä ehtinyt laittaa suitsia tamman päähän, mutta muuten se oli jo laitettu valmiiksi. Nyt aloin jo hieman hermostua vetoketjulle, joka vain jökötti paikallaan liikkumatta mihinkään. Nyin sitä ylöspäin rajummin, aivan kuin se olisi auttanut.
Muutaman minuutin sähellyksen jälkeen kiskaisin vetoketjusta ihan kunnolla. Nyt se meni kyllä kiinni, mutta ei haluamallani lopputuloksella. Osa vetoketjusta jäi nimittäin käteeni. Vilkaisin kädelläni lepäävää vetoketjun lukkoa ja sitten saapasta. Se tuntui kumman löysältä siihen nähden, että vetoketju oli kiinni.
Nostin jalkaani ylöspäin, mutta saapas ei tullutkaan sen mukana. Vedin saappaan kokonaan pois jalastani ja nostin sen ylös tutkittavaksi. Lattia tuntui viileältä sukkani alla. Heti nostettuani saappaan ylös tajusin, että se oli menetetty. Vetoketju oli kyllä kiinni, mutta revennyt irti toiselta puolelta.
Huokaisin. Saappaat eivät olleet vielä edes järin vanhat, eivätkä halvimmasta päästä. Saisin lähteä kuitenkin taas uudelleen saapaskaupoille. Laitoin lenkkarin toiseen jalkaani ja kävelin ripeästi satulahuoneeseen. Menin kaapilleni ja avasin sen.
Samalla hetkellä tajusin jotain: olin juuri myynyt ratsastuskenkäni pois, sillä ne olivat vain pölyttyneet kaapin pohjalla. Ei olisi pitänyt. Aloin käydä kaappia läpi silmilläni, etsien epätoivoisesti toista varasuunnitelmaa. Sitten jokin iski silmiini: rulla jesaria.
Laitoin saappaan takaisin jalkaani ja vedin pari kierrosta teippiä pohkeeni ympärille niin, että saapas pysyi kiinni. . Palasin teipatun saappaani kanssa Monan luo, rukoillen mieleni perukoilla, ettei saapas pettäisi kesken ratsastuksen. Saisin sanoa hyvästi saappailleni, mutta en vielä tänään. Ne saisivat luvan kestää vielä tämän ratsastuskerran
|
|
Mirre
Uusi kasvo
Yritän
Posts: 24
Vuokrahevonen: Ramona II "Mona"
|
Post by Mirre on Oct 5, 2020 16:34:04 GMT
5.10. Mirella & Mona Hemmetti, hevonen irti! 30 aihetta: 19. Lasipullo
“Hemmetti!” suustani pääsi, kun katselin maasta käsin kaukaisuuteen katoavaa hevosen takamusta. Olisi vain pitänyt tulla jälkeenpäin jalan...
Puoli tuntia aiemmin:
Hyräilin itsekseni taluttaessani Monan tallista ulos. Olin varsin iloisella tuulella siihen nähden, että oli maanantai. Minulla oli tänään vapaapäivä töistä, ilma oli varsin hyvä ja olin lähdössä vuokrahevosellani maastoon. Mikään ei siis voinut pilata päivääni, ei edes edelleen teippausta vaativa rikkinäinen ratsastussaapas.
Pysäytin ohjien toisessa päässä kiinni olevan tamman vähän matkan päähän tallin ovesta. Sen jälkeen hyppäsin Monan kyytiin pienoisten vaikeuksien kautta. Selässä korjasin asentoani ja nostin sitten katseeni. “Onkohan tää ihan hyvä idea”, mutisin itsekseni, kun ohjasin tamman pois pihasta kohti metsää. Olin nimittäin ensimmäistä kertaa Monan selässä ilman satulaa ja vielä maastossa. Luotin kuitenkin tammaan sen verran, ettei se mitään tekisi rauhallisessa maastossa, eihän?
Epäilykseni siitä miten maasto menisi sulivat hetkessä pois. Oli ihmeen lämmin siihen nähden, että oli lokakuu ja puut alkoivat jo pikkuhiljaa muuttua kellertäviksi. Ainoa ääni joka korviini kantautui, oli Monan kavioiden kopina hiekkatietä vasten. Vedin sisään raikasta ilmaa, nojauduin eteenpäin ja taputin ratsuni kaulaa.
Jonkun ajan kuluttua jokin kiinnitti huomioni: maassa kiilteli jotain auringon valossa. Se ei voinut olla mitään luontoon kuuluvaa, edes märät lehdet eivät kiillelleet noin paljon. “Sooh”, pysäytin Monan kevyellä pidätteellä. Tamma heilautti närkästyneenä päätään, se olisi selvästi halunnut jatkaa matkaa ilman turhia stoppailuja. Liu’uin alas hevosen selästä ja vedin ohjat pois sen kaulalta.
Kumarruin katsomaan maassa kiiltelevää tavaraa. Ei mennyt kauaa tajuta mitä se oli. Maassa lehtien keskellä makasi rikki mennyt lasipullo. Ihmeen roskia ihmiset jättivätkään metsään. Pullo täytyi selvästi kerätä pois, joku hevonen vielä astuisi sen päälle. Kokeilin vaistomaisesti taskujani siltä varalta, että siellä olisi jotain mihin laittaa maassa olevat lasinsirpaleet. Yllätyksekseni taskuuni oli jäänyt muovipussi.
Koitin varovaisesti kerätä lasinsirpaleita maasta, pitää ohjista kiinni ja Monan tarpeeksi kaukana, ettei se vaan astuisi pullon päälle. Samassa puskassa rasahti jokin ja pieni lintu lähti lentoon vain puolen metrin päästä meistä. Mona sai tästä pienen sätkyn, mutta ehdin onneksi reagoida tilanteeseen. Huitaisin käsilläni kohti tammaa niin, että hevonen väisti poispäin lasinsirpaleista. Tamma onnistui kiskaisemaan ohjat kädestäni ja vetämään minut maahan.
Se ei auttanut tilanteessa ja pian kuulin korvissani vain loittonevan hevosen kavioiden äänet. “Hemmetti!” suustani pääsi, kun katselin maasta käsin kaukaisuuteen katoavaa hevosen takamusta. Olisi vain pitänyt tulla jälkeenpäin jalan hakemaan sirpaleet.
Nousin ylös maasta ja pudistelin likaa housuistani. Laitoin tallille viestin, että ratsuni oli päässyt irti siltä varalta, että se päätyisi tallille saakka. Sen jälkeen keräsin lasinsirpaleet tarkoin talteen ja sidoin muovipussin kiinni. Sitten lähdin kävelemään tietä eteenpäin, toivoen, että törmäisin Monaan.
Ei mennyt kauaakaan, kun näin tumman hevosen seisovan tiellä. Tamma vain kääntyi katsomaan minua muutama lehti suussaan. Otin kiinni ohjista ja ponnistin takaisin sen selkään. Pidin toisella kädellä kiinni sekä ohjista, että muovipussista ja toisella pelkästään ohjista. Laitoin selästä käsin tallille vielä tilannepäivityksen siitä, että olin saanut Monan kiinni.
Ehkä tämän tilanteen jälkeen maasto menisi niin kuin olin alun perin ajatellut. Katselin muutamaa lehteä, jotka leijuivat kohti maata. En ollut vieläkään huonolla tuulella, edes tämän jälkeen. Miten olisin voinut, kun istuin vuokrahevoseni selässä maastossa tässä kivassa säässä?
|
|
Mirre
Uusi kasvo
Yritän
Posts: 24
Vuokrahevonen: Ramona II "Mona"
|
Post by Mirre on Oct 18, 2020 14:55:33 GMT
18.10. Mirella & Mona Pingispalloja taivaalta 30. aihetta: 27. Raekuuro
Sillä hetkellä, kun ensimmäinen lähes pingispallon kokoinen rae tippui niskaani, tiesin että olin tehnyt virheen. Ison virheen.
Vedin takkia lähemmäs naamaani ja kypärää alemmas suojaamaan kasvojani meitä moukaroivilta rakeilta. Sitten painoin pohkeeni kiinni Monan kylkiin ja käskin sen taas liikkeelle.
Olin päättänyt tänään ratsastaa Monan kentällä, sillä sinne mennessäni ulkona paistoi aurinko. Okei, kaukaisuudessa näkyi myös uhkaavan tummia pilviä ja kylmä viima viilsi kasvojani, mutta (tietysti piti olla se mutta) en uskonut niiden ehtivän niskaamme ennen kuin olisin ratsuni kanssa taas turvallisesti sisällä tallin lämmössä.
Miksi en ollut sitten mennyt maneesiin? Siitä syystä, että kaikki muut sillä hetkellä hevosen selässä olevat olivat menneet. Ehkä ne muut olivatkin olleet fiksumpia.
Ravistin päätäni ja päätin sivuuttaa kaikki katumuksen aiheuttamat ajatukset. Olinhan minä sentään ratsastanut ensimmäiset 7 vuotta tästä harrastuksesta tallilla, jolla ei ollut maneesia. Jos pieni minä olin päättäväisesti kestänyt ne kaikki 7 vuotta rae-, vesi- ja ukkoskuuroja, kestäisin sellaisen nytkin. Olin vain liian tuudittautunut ajatukseen lämpimästä maneesista.
Se olisi kuitenkin vain kuuro ja menisi ohi, ja olihan minulla täällä paljon enemmän tilaa tehdä kuin maneesiin sulloutuneilla ratsukoilla. Minä pysyin positiivisena, mutta kanssani kentällä kärvistelevä tamma ei. Mona halusi jatkuvasti kääntää takamuksensa tuulelle ja sateelle, sekä heitti kiukkuisena päätään joka kerta kun annoin sille pohkeita.
Niskaamme tullut raekuuro tuntui yltyvän ja sitä mukaa rakeet tuntuivat kasvavan. Kuin pingispalloja olisi satanut taivaalta alas. Pian maa oli täynnä pieniä valkoisia palleroita ja housuni reisien kohdalta märät. Olimme varmasti näyttävä näky, kun koitin saada päätään roikuttavan kiukkuisen tamman liikkumaan hyvin.
Niin kuin kuurojen kanssa yleensä käy, tämäkin loppui yhtä yllättäen kuin oli alkanut. Tyydyin siihen, että Mona kulki nätisti kahden kierroksen ja yhden voltin verran ja lopetin sitten siihen. Saisin taas kaivella vaihtovaatteita kaapistani. Ehkä sinne pitäisi hankkia myös kunnon sadetakki?
|
|
Mirre
Uusi kasvo
Yritän
Posts: 24
Vuokrahevonen: Ramona II "Mona"
|
Post by Mirre on Jan 28, 2021 15:48:02 GMT
28.1. Mirella & Mona Lämpötila miinuksella
Yritin epätoivoisesti pyöritellä kylmettyneitä varpaitani ja jäätyneitä sormiani. Ne jouduttaisiin varmaankin amputoimaan, kunhan pääsisin takaisin tallille. Ratsunani toimivaa Monaa pakkanen ei näyttänyt haittaavan pätkääkään - päinvastoin - se näytti varsin pirteältä tarpoessaan lumisella tiellä eteenpäin.
Olin päättänyt lähteä maastoreissulle ilman satulaa, sillä aurinko paistoi ja lähes sokaisi heijastuessaan paksusta hankipeitteestä takaisin. En ollut ihan ottanut huomioon lämpömittarin lukemaa pukeutuessani ja nyt hytisinkin Monan selässä. Onneksi tammasta hehkuva lämpö sentään sulatti jalkani ja olin maksimoinut sen vaikutuksen heittämällä jalkojeni ja tamman peräpään ylle sen enkkuviltin.
***
“Aih”, voihkaisin tiputtautuessani takaisin maan pinnalle Monan selästä. Jalat tärähtivät aina kivasti maan pintaa vasten, kun tuli alas hevosen selästä pakkasilla. Jotkin lämmittimet tai ainakin paksummat sukat saisivat mennä seuraavaksi ostoslistalle.
Nappasin kiinni Monan ohjista ja talutin sen sisälle. Vedin oven perässämme kiinni ja miellyttävä lämpö ympäröi meidät. “Huh kun on kylmä”, sanoin huomatessani Octavian vähän matkan päässä. Nainen siivoili tallin käytävää luudan kanssa. “On kyllä”, tätä auttava Sara sanoi yhtyen mielipiteeseeni. “Ainakin hepat tuntuu olevan virkeitä.” “Se onkin ehkä ainoo hyvä puoli maisemien lisäks”, naurahdin.
***
Saatuani kaikki kamat pois ja palautettua paikoilleen (keskustelun lämpötilasta jatkuessa vielä tovin), nappasin käteeni Monan kumisuan ja toiseen harjan. Aloin voimakkain liikkein pyörittää kumisukaa tamman kylkeä vasten, liikkuen pikkuhiljaa eteenpäin. Pikku hieronta ei koskaan ollut pahitteeksi. Tumma hevonen ainakin näytti nauttivan siitä, sillä se pärskähti tyytyväisenä.
Olin jo aika hyvin sopeutunut Baffnerin talliporukkaan. En enää sekoittanut rakennuksia keskenään, arponut tarhajärjestystä ja muistin jopa muiden hoitajien sekä hevosenomistajien nimiä aika hyvin. Tuntui kivalta taas saada puuhailla tallilla tällä tavalla, Monakin oli viime aikoina ollut varsin yhteistyökykyinen. Ehkä sitä pikkuhiljaa alkoi löytää oikeita nappuloita hevosesta sekä oppia miten itse piti siellä selässä heilua. Nytkun kiristävä pakkanen laskisi vielä vähän niin tallille ei tarvitsisi lähteä toppahaalarissa.
|
|
Mirre
Uusi kasvo
Yritän
Posts: 24
Vuokrahevonen: Ramona II "Mona"
|
Post by Mirre on Jun 15, 2021 14:17:35 GMT
15.6. Mirella & Mona Kesähelteitä
Oli taas se aika vuodesta. Se aika kun pienikin liike nostatti kimmeltävät hikikarpalot otsalle ja aurinkorasvan kulutus nousi huomattavasti: kesä. Samaan aikaan, kun kesä oli parasta aikaa ratsastaa ja viettää aikaa tallilla, se oli myös tuskallisinta. Tai ainakin yhtä tuskallista kuin talven pahimmat pakkaset. Kuumuus veti energiat niin hevosista kuin ihmisistäkin ja ratsastusvaatteet liimaantuivat välittömästi kiinni ihoon.
Siksi olisikin ollut järkevää ottaa rauhallisesti ja rämpiä enemmän metsissä puiden varjoissa, kuin treenata hikisenä kentällä. Olin kuitenkin päättänyt tehdä päinvastoin. Kieran oli vihdoinkin onnistunut painostamaan minua sen verran, että ajatus koulukisoista Monan kanssa oli muuttunut mahdottomasta mahdolliseksi - jopa tavoitteeksi. En nyt kuitenkaan tarkoita, että olin päättänyt käyttää koko kesän kouluratsastuksen parissa nuttura tiukalla. Tottakai halusin puuhailla muutakin vuokrahevoseni kanssa ja pitihän toiminta pitää kivana niin ratsastajalle kuin hevosellekin. Kalenteriin olikin merkattu myös maastoesteitä.
Tällähetkellä kuitenkin vilkuilin itseäni Baffnerin maneesin peilistä koittaen parantaa istuntaani. Oikaisin hieman itseäni ja siirsin katseeni päättäväisesti eteenpäin. Maneesissa ei onneksi ollut niin tuskastuttavan kuuma kuin kentällä olisi ollut, mutta lämpö oli löytänyt tiensä sisällekin. Olin vetänyt päälleni topin ja kaikista ohuimmat kesäratsastushousuni, mutta en voinut sanoa että oloni olisi ollut siltikään erityisen mukava.
Siksi päätinkin lopettaa ajoissa ennenkuin niin hevoselta kuin ratsastajaltakin loppuisi puhti. Loppukäyntien jälkeen pysäytin tamman keskelle maneesia ja liu'uin alas sen selästä. Nostin jalustimet ylös ja talutin hikisen hevosen takaisin talliin.
Heti, kun olin ottanut varusteet Monan päältä ja päästänyt itseni kaikkien tuskaisen kuumien ratsastusvarusteiden tuskasta sekä viilentänyt tammaa kivalla suihkulla, pakenin lähimpään ilmastoituun huoneeseen ja kumosin puolet tallille säilömästäni jaffasta yhdeltä istumalta.
Itseäni ei suoraansanoen haittaisi vaikka sää vähän viilenisi ja tuskin Monaakaan. Jos kelit muuttuisivat vielä lämpimimmiksi, pitäisin loman treenamisesta ja keskittyisin tamman kanssa täysin uimiseen ja maastoiluun.
|
|
Mirre
Uusi kasvo
Yritän
Posts: 24
Vuokrahevonen: Ramona II "Mona"
|
Post by Mirre on Jul 12, 2021 19:37:42 GMT
12.7. Mirella & Mona Lentoa vai Leivoksia
Kun on talvi, toivoo että olisi kesä ja kun on kesä, toivoo että olisi talvi. Tämä kyseinen ajatus oli pyörähtänyt mielessäni useita kertoja pelkästään ajaessani kohti tallia, ilmastoinnin huutaessa täysillä (voitte siis vain kuvitella viimeisten viikkojen aikaiset ajatukseni). Olin koko pitkän talven unelmoinut lämpimistä kesäpäivistä ja kaikesta mitä voisin Monan kanssa puuhailla, sekä valittanut jatkuvista pakkasista. Nyt kesä oli täällä ja tekisin kaikkeni, jotta voisin palata talveen. Sanokaa mitä sanotte, mutta kyllä sitä hemmetti vie saa valittaa, kun lämpötilat keikkuvat lähempänä kolmeakymppiä ja ainoa aktiviteetti johon kykenee, on sohvaperunaksi muuttuminen.
Hetkeä myöhemmin jätin vastahakoisesti viileän autoni parkkipaikalle ja suunnistin kohti tallia. Olin lupautunut kokeilemaan maastoesteitä Monan kanssa. Vihdoinkin, jos hevosen omistajalta kysyttiin. Olin kyllä hypännyt maastoesteitä Baffnerilla, mutta en Monalla. Se oli sinänsä hieman ironista, sillä aloitin tallilla käymisen nimenomaan Monan takia. Mutta mihin sitä pääsi, olin vain ollut liian nössö. Kieran oli kyllä koittanut maanitella minua kokeilemaan Monankin kanssa ja nyt olin viimein taipunut tämän tahtoon. Ehkä yli vuoden jälkeen olisi vihdoin aika kohdata Baffnerin maastoesterata Monankin selästä.
Sisällä tallissa ei ollut onneksi liian kuuma. Olin myös käynyt tallilla ainoastaan myöhään illalla, sillä silloin aurinko ei ollut heti niskassa polttamassa. Ötököitä ympärillä pyöri iltaisinkin mukava määrä, mutta kaikista verenhimoisimmilta yksilöiltä pystyi suojautumaan myrkyillä - ainakin jotenkin. Sisällä tallissa vastaan tuli ensimmäisenä Jassu, joka kantoi käsissään muutamaa suojaa. Ne oli ilmeisesti juuri pesty, ainakin niiden märän olemuksen perusteella. Moikkasin tyttöä pienen hymyn kera. Sain vastaukseksi samanlaisen ujon moikkauksen ja ennekuin ehdin aloittaa sen pidempää keskustelua, tyttö oli jo ehtinyt ulos ovesta.
Muita ihmisiä ei matkalla Monan karsinalle tullutkaan vastaan. Tervehdin tammaa tuttuun tapaan, ennekuin jatkoin matkaa satulahuoneeseen. Vilkaisin nopeasti kelloa. Olin sopinut tapaavani Kieranin maastoesteiden luona yhdeksältä ja kello näytti varttia vaille. Mies oli sen verran rento, että tuskin suuttuisi sen pahemmin, jos olisin myöhässä, mutta en halunnut olla ärsyttävä. Siksi nappasinkin reippaasti kamat mukaan ja suuntasin takaisin Monan luo.
“Jaahas, tuomion päivä edessä”, Kieran heitti saapuessaan Baffnerin maastoesteradalle. Pysäytin Monan hetkeksi ja siirsin huomioni mieheen. Olin itse saapunut paikalle vain muutama minuutti sitten ja ehtinyt juuri kivuta kyytiin. “Sepä se kai olis”, vastasin takaisin. Kieran heitti itsensä rennosti istumaan lähimmän tasaisen ja matalan esteen päälle. Ainakaan häntä ei näyttänyt liikaa huolestuttavan puolestani. “Et kyllä saa mua hyppäämään mitään liian korkeeta”, varoitin jo etukäteen. Kieran naurahti pienesti ja pudisti päätään: “Ei tietenkään.”
Siirsin Monan takaisin käyntiin ja aloin tehdä volttia esteen ympärillä niin, että pystyin puhumaan ongelmitta. “Katotaan nyt ensin, miten tää lähtee sujumaan ennekuin tuomitaan koko hanke. En mä sua tänne olis pyytäny, jos en uskois että pärjäät. Päinvastoin, mulla on suhun täys luotto”, Kieran sanoi vakavoituen hieman. Hengitin syvään. Sanat saivat itseluottamukseni hieman kohenemaan, mutta ne eivät ottaneet jännitystäni vielä pois. En pelännyt Monaa ja luotin kyllä tammaan, mutta maastoesteet millä vain hevosella saivat pulssini nousemaan ja käteni hikoamaan. “Ja hei, kaikista paras vaihtoehto on se, että tää sujuu tosi hyvin. Toinen vaihtoehto on melkein yhtä hyvä: voidaan saada vähän kakkua jengille tonne sattariin”, Kieran lohkaisi vielä. Hymähdin. “Ei tässä vaan mitään taka-ajatuksia olis?” heitin takaisin.
Sain tehdä omatoimisen alkuverkan, jonka aikana Kieran ei juurikaan puuttunut tekemiseeni. Tottakai hän antoi pieniä neuvoja siellä täällä ja pian Mona kulkikin nätisti erilaisia kiemuroita esteiden ympärillä. “Alotetaan sit esteillä. Ota ensin toi risueste tuolta, se on suhteellisen matala ja helppo. Tuot sen vaan hyvällä rytmillä ja tiellä siihen nii Mona osaa kyllä”, mies keskeytti touhumme jonkin ajan päästä. Nyökkäsin ja kiristin hieman ohjia. Mona selvästi tajusi, että jotain on nyt tapahtumassa ja nosti hieman päätään sekä lisäsi hieman vauhtia. “Ratsasta vaan ihan normaalisti, muuten Mona älyy heti että hei nyt tehään jotain jännää. Ei se käsistä lähe ja sä osaat kyllä ratsastaa sitä”, Kieran rauhoitteli minua. Vedin vielä syvään henkeä ja nostin sitten napakan laukan.
Ohjatessani Monan esteelle, sen korvat kääntyivät terhakasti eteenpäin. Tamma kiihdytti alkujaankin reipasta laukkaansa hieman. Maastoesteet taisivat todella olla sen juttuja. “Kevyt pidäte. Sen pitää olla reipas, mutta ei saa rynniä”, Kieranin ääni kantautui jostain päin korviini. Tein kevyen pidätteen ja vastoin odotuksiani Mona hidasta hieman laukkaansa. “Nyt on hyvä vauhti, anna rullata vaan!”
Tein työtä käskettyä ja jäin odottamaan lähestyvää estettä, pitäen pohkeeni tamman kyljissä. Lähdin myötäämään hyppyyn hieman sitä ennakoiden ja siksi ylityksestä ei tullut tyylipuhtain, mutta selvisimme hyvin esteen toiselle puolelle. Siellä jatkoin vähän matkaa eteenpäin, ennekuin siirsin ravin kautta käyntiin. Taputin tammaa tyytyväisenä kaulalle ja annoin itseni hieman rauhoittua. “Sehän meni hyvin. Tuu vaan uudestaan”, Kieran ohjeisti katsellen hymyillen peräämme.
Pienen valmennuksemme edetessä sain huomata, että olin jännittänyt aivan turhaan. Toki Mona onnistui tunkemaan esteiden väliin muutaman pienen sekä innostuneen pukin ja tein itse joitain tyhmiä virheitä, mutta mitään vaaratilanteita ei päässyt syntymään. Päinvastoin kaikki meni oikeastaan ihan kivasti. Lopuksi onnistuin jopa hyppäämään sujuvasti lyhyen radan, jossa korkein este oli lähemmäs 70 senttiä korkea.
“Kannattihan sut tänne raahata, sähän hymyilet kun naantalin aurinko siellä selässä. Olit jopa vähän liian hyvä; nyt jäätiin ilman leivoksia”, Kieran hymähti liukuessaan alas esteen päältä. “Ehkä sitä vois useemmin alkaa kuunnella sua ja sun yllytyksiä”, hymähdin pysäyttäessäni Monan. Tiputtauduin alas selästä ja nostin jalustimet ylös. “Eli tästä lähtien ei kannata edes epäillä mitä mä sulle ehdotan”, Kieran tokaisi samalla, kun lähdimme samaa matkaa talsimaan takaisin tallia päin. Hikinen Mona pärskähti tyytyväisenä lähtiessään peräämme.
Tallissa vein Monan oitis pesupaikalle, jossa riisuin siltä kamat päältä. Vasta, kun poni oli vapautettu vehkeistään, vedin omani pois päältä. Turvaliivi oli piirtänyt nätit kuviot toppini selkämykseen. “Siellä on vissiin edelleen aika kuuma”, kuulin jonkun äänen toteavan. “Joo on. Vähän liiankin”, vastasin pyörähtäen ympäri. Tunnistin oitis Monaa tervehtivän miehen. Vaaleaverikkö Daniel oli ilmeisesti myöskin löytänyt tiensä tallille vasta päivän myöhäisempinä tunteina. “Voin alkaa jo huuhdella Monaa, jos haluut viedä noi kamat jo pois tieltä”, mies tarjoutui auttamaan. “Jos sä vaan viittiit, kiitos!” huikkasin tälle ja kaappasin Monan varusteet syliini. Kävin viemässä ne takaisin omille paikoilleen satulahuoneeseen ja palasin sitten vapauttamaan Danielin tehtävästään. Sillä aikaa paikalle oli ehtinyt saapua myös Kiira. Itse en tyttöä vielä sen paremmin tuntenut, mutta juttelin kaksikon kanssa samalla kun viilensin pesupaikalla seisoskelevaa tammaa. Ehkä kesässä oli jotain hyviäkin puolia - maastoesteitä ei päässyt hyppimään samalla tavalla talvella.
|
|