Jassu
Newbie
Posts: 3
Oma hevonen: Vendela
|
Post by Jassu on May 28, 2020 17:52:29 GMT
Jasmiinan, tai ihan vaan Jassun kaappi on vähän sinne päin, sotkuinen mutta täynnä hienoja tavaroita, joista kaikista ei taida tyttö edes itsekään olla täysin varma. Oveen on saatettu liimailla kuvia söpöstä prinsessaponista, kolme vuotta sitten ruotsinlaivan ravintolasta saatuja sydäntarroja unohtamatta. Mukana on hyppysellinen taustalla pyörivää, välillä vähän turhankin innokasta poniäitiä, ripaus ensimmäisen oman ponin mukana tullutta epävarmuutta, sekä luonnollisesti reilu kourallinen onnistumisia ja epäonnistumisia.
Viisitoistavuotiaaksi juuri kääntynyt Jassu on vähän sellainen, no, haaveileva. Seinäruusu. Hän tuntuu elävän omassa pienessä kuplassaan, mutta oikeasti yrittää kovasti saada ajatuksiaan ja tunteitaan jotenkin puettua sanoiksi tai teoiksi. Jassu menee muun porukan mukana, eikä ilmaise mielipiteitään kysymättä. Hiljainen hissukka, ujosti hymyilevä kynnysmatto, joka ei tee itsestään numeroa.
Ulkonäöstä Jassun tummat hiukset roikkuvat mukana palmikoilla. Tavalliset ruskeat silmät, tavalliset sataviisikymmentä ja puoli senttimetriä pituutta ja tavallisesti päällä tavallinen huppari ja ihan tavalliset farkut tai ratsastushousut.
Heppailu Jassu omistaa sähäkän, pienen (tai miten sen nyt ottaa) suomenratsuponitamma Vendelan eli Vandan.
|
|