31.10 - 1.11. 2022 Painajaismainen yö... Lucas varmasti tiesi laittaessaan viestiä talliväen Whatsapp-ryhmään, että olisin ensimmäinen, joka vastaa olevansa vapaaehtoinen tulemaan vahtimaan tallia yöksi, jolloin mies olisi poissa. Ihan kuin minulla muka olisi muuta elämää, kuin lusmuilla Baffner Estaten tiluksilla minkä kerkeän. Tai juurihan sepitin kesän olleen niin kiireinen, etten juurikaan käynyt, mutta nyt se kiire on taas poissa ja täällä sitä taas hengaillaan. Yksi yö ei kuulostanut edes pahalta, olihan sitä ennenkin oltu täällä yömyöhään, niin, ei se kuulostanut vaikealta...
Saavuin tallille hyvissä ajoin, jotta ehtisin puuhailemaan Masan kanssa ja asettumaan taloksi. Kenenkään ei tarvinnut tietää, että olin aikaisessa varatakseni Lucasin mökin parhaimman huoneen. Se jää salaisuudeksi, mikä niistä on paras. Masan kanssa tuli maastakäsiteltyä ja käytyä pienellä metsäretkellä, pari viikkoa sitten oli vielä kaunis ruska, mutta nyt puiden latvoissa roikkuu viimeisimmät sitkeät lehdet, muuten oli karua. Päivä oli melko tavallinen, sitten ilta laskeutui ja kaikki normaali muuttui.
Tässä vaiheessa saatatte pohtia, miten tämä liittyy Keltsiin? Kun kirjoitan tämän tänne. Pääsemme siihen kohta, mutta aloitetaanko sillä, että olin hakenut sen pihattoon illalla, jotta voisin puuhailla sen kanssa heti huomisaamuna. Sitten käppäilin Lucasin mökkiin syömään ihanaa Loviisan tekaisemaa lasagnea, vegaanista sellaista. En ole vegaani, mutta pidän itseäni sekasyöjänä, joten saan nauttia parhaista paloista molemmilta puolilta
.
Kävin varmuuden vuoksi ennen rauhoittumista tarkastamassa lehmät, heinää on - kuten Lucas sanoi, niin oli kivennäisiä ja automaattijuottoastiat toimivat kuten pitikin, kaikki ok, lehmätkin paikalla. Sitten asetuin huoneeseeni ja aloin piirtelemään vielä iltahuveiksi. Kello oli yhdeksän illalla.
En saanut unta, joten yritin kysellä, miten Lucasilla oli mennyt, jos mies olisi vaikka vielä hereillä. Puhelimesta oli akku lopussa, joten pistin sen laturin päähän kiinni. Huomioin, että Lucas oli kuin olikin vastannut jotain, mutta huomioni kiinnittyi sillä hetkellä johonkin aivan muuhun: Ulkoa kuuluu aivan kamalaa älämölöä. Mitä ihmettä? Katsoin ikkunasta ulos, mutta ulkona oli pilkkopimeää. Metelistä erottui sorkkien töminä, lehmien ammunta, ja vielä jotain muutakin? Ulvontaa kenties? Pala nousi kurkkuuni, ei susia oltu hetkeen edes nähty täällä päin, tai en ollut itse ainakaan kuullut niin, miten oli mahdollista, että ne nyt kiusasivat lehmälaumaa tuolla, ja juuri silloin kun Lucasin piti olla poissa! Juuri, kun olin syöksymässä laittamaan paniikkiviestiä Lucasille, sähköt menivät poikki ja siinä samassa puhelimenikin päätti simahtaa, siinä oli kyllä jo akkua ja koitin saada sitä päälle tuloksetta. Päätin etsiä käsiini taskulampun ja lähteä katsomaan tilannetta - vaikka minua pelotti ihan hitosti.
Kun astuin ulos, näin lehmien juoksevan paniikinsekaisena navetan ja tallin ohi, rannalta kohti metsää. Yritin saada selvää, mitä tapahtuu, aidatkin olivat ihan miten sattuu. Tätä ei ihan helpolla laiteta kasaan, korjaushommia siis tiedossa. Mietin hetken mitä tekisin, en minä yksin saisi lehmiä takaisin aitaukseen, jota periaatteessa ei ole, varsinkaan keskellä yötä, kannattaisiko antaa olla, tutkia tilannetta, mikä ne oli säikäyttänyt? En edes tiennyt olivatko muut hereillä, tuntui ainakin siltä, että olin täällä yksin. Olisin varmaan kääntynyt takaisin mökkiin tai mennyt etsimään tallialueelta sähkökatkon lähdettä, mutta sitten näin jotain vaalea vilahtavan lehmien perään. Se oli Keltsi. Tamma oli jotenkin karannut pihatostaan, enkä ollut varma, oliko mukana muitakin hevosia, lähdin siis sen perään, sen kyllä voisin saada kiinni ja ken tietää mitä se tekisi jos saisi yksin vaellella koko yön.
En ollut nähnyt lehmien seassa mitään outoa, mutta kun lähdin seuraamaan niitä, aloin pian nähdä maassa erikoisia utuisia jälkiä. Pysähdyin yhden sellaisen kohdalle, se näytti hevosen kavion jättämältä jäljeltä, mutta kun sitä yritti koskettaa, se haihtui ilmaan pikkuhiljaa. Susien ulvonta kuului edelleen vähän joka puolelta, mutta yhtäkään sutta en ollut nähnyt. Maa oli koppurainen, joten siihen ei tassunjäljet edes jäisi ja seuratessani vauhkoja eläimiä metsään, maa kimmelsi taskulampun valossa.
Koitin epätoivoisena seurata lehmien ääntä, mutta en saanut enää selkoa siitä, missä ne kulkivat. Päädyin metsäaukealle, se oli minulle tuttu jo kauempaa, mutten ollut käynyt siellä hetkeen. Miksi en? Aukealla on ollut paha maine sen jälkeen, mitä Taboolle kävi. Susien ulvonta voimistui taas ja hätkähdin kauhusta. Lehmät ammuivat jossain kauempana ja ulvonta tuli aukean reunamilta, vaanivatko ne minua jossain?? Sitten kuin tyhjästä jotain vaaleaa kiitää ohitseni, säikähdin sen olevan susi ja suojasin itseäni käsilläni. Sitten kuulin ulvonnan siirtyvän aukean keskelle ja uskaltauduin katsomaan. Ensin näin vain utua, sitten se otti hiljalleen hevosen muotoa, hevosen joka potki ja hyppi pystyyn minkä kerkesi. "Taboo?" Kuiskasin hiljaa. Saatoin nähdä utun vilkaisevan minua, se oli tietoinen läsnäolostani. Ehkä, tai sitten Reuben oli seisonut juuri tässä, sen potkittua ja hypittyä täällä alkuvuodesta ja tämä oli vain joku, joku muistijälki. En tiedä, mutta näky raapi sydäntäni, se oli kamalaa.
Olin aivan lamaantunut katsoessani paniikinsekaista utua, Taboota, en olisi voinut edes tehdä mitään, siitä oli jo aikaa. Kuulin edelleen ääniä, paniikin sekaista hirnuntaa, ulvontaa ja murahduksia. Pian ohitseni juoksi jotain, se oli kiinteää ja elossa, ensimmäinen asia ainakin tuntiin, joka oli sellaista. Se oli Keltsi, se juoksi kohti utuista Taboota, sillä oli vihainen ilme kasvoillaan, niin kuin melkein aina, mutta ei, ei se Taboon kimppuun yrittänyt hyökätä, vaan se yritti auttaa utuista oria. Ennen kuin tamma sitä ehti tehdä, Taboo nosti päätään, katsoi kohti taloa ja juoksi metsään kadoten, viimeisen hirnahduksen kaikuen perässään. Keltsi ei luovuttanut ja lähti juoksemaan, ei utuisen Taboon perään, vaan sen osoittamaan suuntaan, ja minä lähdin sen perään.
Saatoin juosta muutaman lehmän ohi, niitä oli jäänyt metsään piileksimään ja ne olivat uupuneita, no ehkä ne olisivat aamulla helppo löytää ja paimentaa takaisin aitauksen lähelle. Osa on palannut aamuun mennessä varmasti takaisinkin ruoan ja juoman perässä. Hiljaisuus oli taas laskeutunut ja ainut asia mitä kuulin oli oma puuskutukseni. Kun olin vihdoin takaisin tallialueella ja nappaamassa Keltsiä, näin vielä utuisen Taboon saapuvan tallille, se katseli ympärilleen kunnes se haihtui ilmaan kuten sen jäljetkin haihtuivat aiemmin. Sen vaikeroiva hirnahdus jäi soimaan pimeälle tallialueelle hetkeksi, kunnes sähköt alkoivat palautua. Keltsiä en taaskaan nähnyt, eikä minulla ollut mitään millä ottaa sitä kiinni, vaikka aiemmin sitä yritinkin. Ei kuitenkaan tarvinnut, se käveli luokseni, ihan itse, puuskahti uupuneena ja laski turpansa hetkeksi olalleni. Rapsutin sen otsaa ja kuiskasin sille: "Hieno tyttö, harmi ettet voinut auttaa Taboota, se varmasti arvosti silti yritystäsi.." Sen jälkeen johdatin uupuneen tamman pihatolle, ilman naruja, se seurasi minua kuin labradorinnoutaja. Annoin sille palkaksi vielä taskustani herkkujen jäämiä - niitä sokerittomia ne olivat tietenkin, hyvä kun voi jakaa samat herkut Keltsin ja Masan kanssa. Pihaton muutkin hevoset olivat paikalla ja kävelin takaisin Lucasin mökille.
Puhelimeni oli herännyt henkiin mutten uskonut Lucasin olevan enää hereillä, joten en uskonut selittämisen olevan tarpeellista, selittäisin tapahtumat - ainakin ne helpoiten selitettävät - sitten miehen palattua. En todellakaan saanut unta tapahtumien jälkeen, joten oikeastaan katselin kattoa loppu yön miettien tapahtumia. Tavallaan halusin kertoa tapahtumista myös Reubenille, mutta olisiko se viisasta? Kääntää veistä haavassa siis, Taboon poismenosta on jonkin verran aikaa, muttei ehkä tarpeeksi kauan.
//Ehkä mä piirustelen tähän vielä jonku kuvanki sitte ko kerkiän, ehkä en, who knows B)